Lokikirja

Muistiinpanoja kirjallisilta löytöretkiltä. Tuulen vietävänä, mutta päättäväisesti matkalla tuntemattomille maille. Teosesittelyjä ja ajatuksia interaktiivisesta kirjallisuudesta.

Haetko interaktiivista luettavaa? Selaa linkkipankin valikoimaa
    Tilaa lokiotsikot RSS-syötteenä, sähköpostiisi tai Twitteriin

Feminismiä aavelaivalla

Christine Loven 2012 ilmestyneessä visual novelissa Analogue: A Hate Story lukija saa tehtäväkseen tutkia suuren tyhjillään ajelehtivan avaruusaluksen kohtaloa. Siinä eletään noin vuotta 3000, ja kontakti alukseen on menetetty 600 vuotta aiemmin. Teoksessa luetaan aluksen lokikirjauksia (käytännössä kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä) sekä käynnistetään tutkimuksen avuksi kaksi hyvin inhimillistä tekoälyä. Hätkähdyttävästi aluksen yhteiskunta osoittautuu historialliseksi oletettua vanhemmassa merkityksessä: se edustaa 1400-luvun patriarkaalista korealaista järjestelmää.

Analogue: A Hate Story

Analogue: A Hate Story on osin temaattista jatkoa kaksi vuotta aiemmin ilmestyneelle Digital: A Love Storylle. Digital on muutamassa kuukaudessa tehty ilmaisteos, kun taas Analogue on laajempi kaupallinen visual novel. Molemmat on tehty samalla visual novel -kehitysalustalla Renpy. Suurista ulkoisista ja sisällöllisistä eroista huolimatta niissä on pohjimmiltaan samantyyppinen tietokantamainen rakenne ja ne edustavat tavanomaisen ylittävää, kehittynyttä suunnittelua.

Aluksen taantunut yhteiskunta

Analoguen tarina keskittyy erääseen "Kalpeaan morsiameen", joka herätettiin kryostaattisesta horroksesta keisarin puolisoksi. Hänet jäädytettiin alun perin parantumattoman sairauden vuoksi, johon toivottiin tulevaisuudessa olevan parannuskeinon. Sairas 2000-luvun alun tyttö koki todellisen sokin ja valtavia sopeutumisvaikeuksia herätessään taantumukselliseen ja naisten arvoa alentavaan ja naisia alistavaan yhteiskuntaan. Tietyllä tapaa Analogue on kauhutarina.

Analogue: A Hate Story: diary

Pääasiallinen lukunäkymä, johon lokikirjaukset avautuvat. Vasemmalla on tekoäly *Huyn-aen kuva, jota napauttamalla kuulee tämän kannan käsillä olevaan kirjaukseen.

Feministinen näkökulma läpäisee kaiken, mutta ei oikeastaan ideologisesti. Kerronnan ote on tutkiva ja eläytyvä. Kyse on tosiaankin näkökulmasta, josta konfutselaista kulttuuria ja yhteiskuntajärjestystä tarkastellaan. Tavallaan aluksen ihmisillä on ollut pakkomielle naiseuden suhteen. Se on aiheuttanut paitsi inhimillistä kärsimystä, myös suuria käytännöllisiä ongelmia. Patriarkaalisen järjestelmän ristiriitaisuus tulee esiin Analoguessa räikeänä. Renpyllä tehdyille teoksille tyypillinen mangatyylinen kuvitus, päähenkilön nuoruus ja kerronnan tyyli voivat hämätä, sillä teos on sinänsä hyvin vakava ja aikuismainen.

Christine Love kertoo, että Joseon-dynastian (1392–1910) aikainen korealainen kulttuuri on kiehtonut häntä, eikä ainoastaan negatiivisessa mielessä. Teoksesta on saatavilla myös korean- ja japaninkieliset käännökset. Tarinan "Kalpea morsian" vastaa jotakuinkin nykyajan eteläkorealaista teininuorta. Aluksen turvallisuudesta vastaava tekoäly *Mute sen sijaan on tyylillisesti ja persoonallisesti erikoinen tapaus. Hänellä on naisen hahmo, mutta asenne tuntuu jopa jätkämäiseltä. Hänen kielenkäyttönsä on modernia ja karkeaa, vaikka hän on omaksunut konfutselaisen järjestelmän täysin. Mihin *Mute oikeastaan sijoittuu ja mitkä hänen pyrkimyksensä ovat? Tämän tekoälyn mysteeriä pääsee selvittämään tarkemmin Analoguen jatko-osassa Hate+, johon on mahdollista tuoda Analoguesta oma lopputilanne.

Analogue: A Hate Story: Mute

Tekoäly *Mute on puolueellinen ja juoruileva. Keskustelut tekoälyjen kanssa ovat siinä mielessä yksipuoleisia, ettei heiltä voi kysyä vapaasti eikä heidän puheenvuorojaan voi kommentoida. Joskus tekoäly tekee suoria kysymyksiä, joihin on kaksi valmista vastausvaihtoehtoa. Fiktiossa tämä selitetään sillä, että kommunikointiin käytettävä tekstiparseri ei jostain syystä toimi.

Haastava hajautettu lukukokemus

Alun perin minulla oli vaikeuksia sopeutua Analogueen lukijana ja siksi nostan sen lokikirjassa esille vasta nyt, vaikka tutustuin siihen muistaakseni jo tuoreeltaan ja olen lukenut sitä pitkälle viime vuonna. Olen tavallaan lämmennyt sille vähitellen. Minulla on muun muassa ollut ongelma korealaisten nimien kanssa, joita en millään oppinut, mikä vaikeutti sukulaisuussuhteiden ja ylipäänsä henkilöiden tunnistamista.

Käyttöliittymä on ja ei ole selkeä. Ajattelen yhä, että se saisi olla yksinkertaisempi. Toisaalta Digitalin käyttöliittymä on monimutkaisempi ja Analoguessa Love on virtaviivaistanut suunnittelua. Käyttöliittymällä tarkoitan sisällön sijoittelua ja toiminnallisuutta – sitä miten teosta luetaan. Ehkä Digitalin retro-käyttöliittymä (Amiga-sovitus) oli minulle vain vanhasta tuttu, kun taas Analogue on nykyaikaisempi!

Analogue: A Hate Story: main

Teoksen "päävalikko", jossa ylhäällä ovat valittavissa kolme erilaista lukunäkymää ja sisältötyyppiä. Toisessa laatikossa on kootusti uudet avautuneet lokikirjaukset tai vaihtoehtoisesti viimeksi luetut.

Analoguessa piti oppia, että käynnissä olevalta tekoälyltä kannattaa kysyä näkökantaa joka välissä – joka ikisen luetun lokikirjauksen jälkeen. Se on nimittäin pääasiallinen tapa, jolla uutta sisältöä saa näkyville. Ensinnäkin teoksen lukutapa ei ole lineaarinen, sillä sisältö on hajautettu muutamaan eri suuntaan: lokikirjauksiin, tekoälyn kanssa keskusteluun sekä terminaaliin. Toiseksi kaikki sisältö ei ole välittömästi saatavilla.

Lokikirjaukset on jaettu tietoblokkeihin, joista kukin sisältää kymmenkunta tekstikatkelmaa. Tekstikatkelmat ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta proosaa, pääasiassa kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä, joita tekoälyt pimittävät syystä tai toisesta. Teos tallentaa ja kertoo prosenttilukuna, kuinka paljon lukija on onnistunut avaamaan lukittua sisältöä. Tarinan lopun voi saavuttaa lukematta kaikkea. Analoguessa on viisi erilaista loppua. Tähän mennessä olen kokenut niistä kolme, mikä kertoo siitä, että todella kiinnostuin. Olen myös avannut 96 % kaikesta sisällöstä ja mietin yhä, miten pääsisin käsiksi puuttuvaan.

Analogue: A Hate Story: block

Lokikirjaukset on jaettu kymmeneen tietoblokkiin, joiden sisällöt avautuvat vaiheittain.

Analoguen lukukokemus on aidosti lukukokemus: siinä nimenomaisesti luetaan. Se ei ole pelillinen lukuun ottamatta yhtä akuuttia tilannetta, jossa pitää estää aluksen reaktorin räjähdys. Reaalista aikaa siihen on 20 minuuttia ja toiminta tapahtuu teoksen terminaalissa, johon kirjoitetaan tekstimuotoisia käskyjä. Tehtävä ei ole oikeasti vaikea, mutta lukutilanne kannattaa tallentaa ajastuksen käynnistyttyä. Tilanteita kannattaa tallentaa muutenkin, jos haluaa yrittää avata mahdollisimman paljon lokikirjauksia ja kokea erilaisia loppuja. Lukunopeudesta riippuen yksi lukukerta kestää ehkä noin 4 tuntia.

Analogue: A Hate Story: terminal

Aluksen ylläpitoon liittyvän toiminnallisuuden lisäksi terminaalissa voi muun muassa vaihtaa käynnissä olevaa tekoälyä ja purkaa tietoblokin salauksen.

Lopuksi

Analogue antaa lukijalle oikeastaan aika paljon purtavaa: naisten asema, perhe- ja sukulaisuussuhteet, inhimilliset tekoälyt, historia, kehitysusko, yhteiskuntajärjestys, ihmiskunnan riippuvuus tallennetusta tiedosta, lesborakkaus, avaruuden asuttaminen. Kaikki tämä toteutuu virtaviivaisessa käyttöliittymässä letkeähkön musiikin säestämänä.

Pidän teoksen tietokantamaista rakennetta kiinnostavana interaktiivisen kirjallisuuden muotona. Linkkipankissa olen luokitellut vastaavat teokset hakuteoksiksi. Ideana niissä on lukea sisältöä hyvin vapaassa järjestyksessä ja koota mielessään yhtenäinen tarina. Joissain, kuten Analoguessa, on lukijan selvitettävä varsinainen mysteeri.

Saatavuus

Analogue: A Hate Story on saatavilla Windows-, macOS- ja Linux-tietokoneille Humble Storesta ja Steamistä, ja siitä on ladattavissa ilmainen demo.

Linkkipankissa: Analogue: A Hate Story (Christine Love)

blog comments powered by Disqus