Kirjallinen suunnistaja

kirjan rajat ylittävää kirjallisuutta

Muistiinpanoja kirjallisilta löytöretkiltä. Tuulen vietävänä, mutta päättäväisesti matkalla tuntemattomille maille. Teosesittelyjä ja ajatuksia interaktiivisesta kirjallisuudesta. Tilaa lokiotsikot tuoreeltaan:

Suunnistamista dementiaa sairastavan mielessä – multimediateoksessa Before I Forget kootaan pala palalta menneisyyttä ja nykyhetkeä

Kesäkuussa 2020 ilmestynyt Before I Forget on navigaatioon ja ympäristön tutkimiseen perustuva multimediateos dementiaa sairastavasta naisesta. Teoksen kokija ohjaa omassa kodissaan eksyneen tavoin liikkuvaa Sunitaa, jossa esineet herättävät kaukaisia muistoja. Tarinan punaisena lankana on löytää hänen aviomiehensä Dylan. Erilaiset äänijohtolangat johdattavat etsintää. Before I Forget on rauhallinen, mutta samalla hajamielinen ja vähän ahdistavakin kokemus. Teos on tuotettu pienillä resursseilla mutta laadukkaasti.

Before I Forget

Before I Forget on kahden Englannin Bristolissa asuvan naisen, Chella Ramananin and Claire Morwoodin projekti. Se on heidän yhteisen studionsa 3-Fold Gamesin ensimmäinen tuotanto. Kaupallinen toiminta alkoi pelijameilta vuonna 2016, kun he saivat yleisöltä kannustusta jatkaa aihionsa parissa. Before I Forgetin on kustantanut Humble; se on nk. Humble Original. Humble Originals on perustettu tukemaan pieniä indietekijöitä ja lyhyitä kokeellisia pelejä, jotka eivät muutoin saisi mahdollisuutta. Before I Forget ei kuitenkaan ole pelillinen: siinä ei ole varsinaisia pulmatehtäviä eikä siinä voi epäonnistua. Tehtävänä on vain tutkia talo mahdollisimman huolellisesti.

Sunitan muuntuvassa talossa

Sunita on intialaissyntyinen eläköitynyt kosmologi, joka asuu Britanniassa. Hänen miehensä Dylan on englantilainen säveltäjä ja pianisti. Sunitan talo tarjoaa palasia molempien identiteettien ja heidän yhteiselämänsä kokoamiseen. Palat ovat usealta eri vuosikymmeneltä ja sekaisin eri puolilla taloa. Käytännössä ne ovat esineitä, joita Sunita kommentoi. Välillä muistot heräävät eloon omiksi kohtauksiksi ja todellisuus muuttuu. Heti alussa annetaan tehtäväksi Dylanin löytäminen. Sunitan mielestä hänen pitäisi olla talossa, mutta äänivihjeet miehen läsnäolosta tuottavat vesiperiä.

Before I Forget: letter
Teoksessa kuljetaan huoneesta toiseen. Niistä löytyy luettavia kirjeitä, kortteja, sähköposteja, lehtileikkeitä ja muistilappuja tai tavaroita, joita Sunita kommentoi parhaan muistinsa mukaan. Joskus hän vajoaa muistoihin syvemmin, mikä laukaisee kohtauksia menneisyydestä.

Teos on luettu ääneen tai oikeastaan se on eräänlainen kuvitettu ääninäytelmä. Vain yksi äänistä, Sunita, on konkreettisesti läsnä, muut äänet puhuvat menneisyydestä, radiosta tai puhelimen vastaajasta. Teoksen ääninäyttely on hyvää, ja pidin sen äänisuunnittelusta muutenkin. Sunitan intialaista aksenttia oli kiva kuunnella. Talo on sinänsä hyvin hiljainen, mikä korostaa naisen yksinäisyyttä. Paikoin teos jopa antaa mahdollisuuden pysähtyä kuuntelemaan musiikkia niin pitkään kuin haluaa ja vain katselemaan näkymää. Before I Forget sisältää siihen varta vasten sävelletyn pianomusiikin. Se ei ehkä ole samalla tasolla kuin Sunitan konserttipianistimiehen oletettu repertoaari, mutta se loi teokseen vahvan haikean tunnelman.

Before I Forgetin grafiikka on värikylläistä mutta hailakkaa. Se on pastellisävyistä ja vesivärimäistä. Sinänsä se on Unity-peleissä tavallista kulmikasta 3D-grafiikkaa. Vertauskuvana Sunitan muistojen aktivoitumisesta grafiikassa on käytetty erityistä efektiä, jossa värit leviävät alun perin harmahtavaan kuvitukseen. Erityinen efekti ovat myös päälle ja pois napsautettavat valot, jotka aiheuttavat mielenkiintoista muuntumista väreissä. Grafiikassa on käytetty valmiita, toisten tekemiä 3D-palasia ja muuta grafiikkaa, mutta ne on sulautettu teokseen hyvin.

Before I Forget: chess
Before I Forgetissa voi pysähtyä kuuntelemaan musiikkia ja vain antaa ajan kulua. Huoneen seinällä oleva kello kulkee hurjaa vauhtia eteenpäin. Teoksen asetuksista voi laittaa tekstityksen päälle ja pois.

Lopuksi

Before I Forget on lyhyt, mutta harkittu ja huolellisesti toteutettu kokonaisuus, jossa on viehättäviä yksityiskohtia. Tarina eteni sujuvasti ja antoi mahdollisuuden edetä omaa tahtia. En tiedä, antaako se mitään tarkkaa kuvaa dementian sairastamisesta, mutta jonkinlaisen kokemuksen kyllä. Se ei ole tiedollinen esitys. Kuvaus ei ole säälittelevä, eikä teosta voi sanoa kauhutarinaksi. Se on pikemminkin empaattisen elämyksellinen.

Ensimmäinen vierailuni Sunitan talossa kesti tunteroisen, mutta palasin takaisin käydäkseni talon vielä uudelleen läpi tekijöiden kommenttien kera ja kerätäkseni puuttuvia Steam-saavutuksia.

Before I Forget: constellation
Pulmapelimäisintä antia ovat muistot, joissa haetaan taivaan tähtikuvioita.

Saatavuus

Alun perin Before I Forget on ilmestynyt Humble Choicen kautta, mutta se on tullut pian saataville myös Steamistä ja Itch.iosta. Itselläni on Steamin versio, johon kuuluu itsenäisenä lisäaineistona radiokuunnelma Garden. Siitä voi kuulla näytteen yhdeltä Sunitan keittiössä olevan radion kanavalta. Garden on paranormaali kauhukertomus, jossa kasvit ottavat vallan talosta ja ihmisistä. Se resonoi oudosti Before I Forgetin kanssa.

Before I Forget on saatavilla käyttöjärjestelmille Windows, macOS ja Linux.

Linkkipankissa: Before I Forget (3-Fold Games)