avatarkuvaOlen Julius Smed, dokumenttien ja fiktion välissä sukkuloiva lukija, kirjoittaja, pelaaja ja pelintekijä. Interaktiivinen fiktio tai paremmaksi suomeksi vuorovaikutteinen kirjallisuus on minun juttuni, sillä siinä kirjallisuuden syvät ja monitasoiset sisällöt voivat yhdistyä dynaamisiin, muuttuviin rakenteisiin. Se haastaa sekä kirjoittajan että lukijan tavalla, jota perinteinen lineaarinen kirjallisuus ei voi tehdä.

Kirjallinen suunnistaja on interaktiivisen kirjallisuuden lukemiseen ja kirjoittamiseen omistautunut sivusto. Millaista perinteisen kirjan rajat ylittävä kirjallisuus on? Luotaan digitaalisen kirjallisuuden mahdollisuuksia – jo toteutuneita, toteutumassa olevia ja vielä löytymättömiä. Mitä kirjallisuus olisi, jos kirja syntyisi maailmaan vasta nyt?

Yhteistyössä



Modernisoidulla muinaismatkalla ihmismieleen – taiteellinen multimediateos Kingdom Ka

Kingdom Ka on vuonna 2018 ilmestynyt runollinen, abstrakti mutta silti tunnelmallinen multimediateos, jossa oma lapsenkaltainen hahmo on eräänlaisella pyhiinvaellusmatkalla identiteettiinsä ja ihmisyyteensä. Vuorovaikutuksen kannalta se on hyvin yksinkertainen ja tavallaan passivoiva. Koskettaminen (käytännössä hahmojen ja muiden kohteiden klikkaaminen) ja oma ilmaisu (käytännössä omaa repliikkiä koskevat valinnat) ovat molemmat sisäänpäin ...

Spring Thing 2020 -kilpailun tulokset

Spring Thingin tulokset julkistettiin toukokuun alussa. Kilpailu ratkaistaan puhtaasti yleisöäänestyksen perusteella. Niin sanotussa pääsarjassa kaksi eniten ääniä saanutta teosta ovat voittajia. Tänä vuonna niitä oli tasatuloksen takia kuitenkin kolme: 4x4 Galaxy, Hawk the Hunter ja Jelly. Lisäksi yleisö voi antaa vapaasti omia kunniamainintoja, "custom ribboneita", joita tekijät esittelevät teostensa yhteydessä. Kaikki teokset ovat yhä ...

Spring Thing 2020 -satoa: 4x4 Galaxy

Agnieszka Trzaskan kilpailuteos 4x4 Galaxy on hypertekstimuotoinen avaruusseikkailu. Se perustuu oleellisesti satunnaisuuteen, joka tuottaa pelikerroista aina erilaisia. 4x4 Galaxy tuo mieleen menneiden aikojen tekstiseikkailupelit hyvällä tavalla. Kirjallisuudeksi sitä ei oikein sovi kutsua, se on rehdisti simulaatio- ja seikkailupeli. Oma pelikokemukseni oli oikein hauska, täynnä pientä löytämisen iloa ja palkitsevaa kehitystä. 4x4 Galaxy on ...
Dry Drowning (Studio V)

Dry Drowning

Studio V

Dystooppiseen tulevaisuuteen sijoittuva dekkari, jossa ratkotaan samantyyppisten murhien sarjaa. Monipuolinen valintoihin perustuva vuorovaikutteisuus; erityistä on kuulusteltavien valheiden paljastaminen ja tavara- ja henkilöluettelon käyttäminen todistamiseen. Audiovisuaalisesti ansioitunut kypsä visual novel, joka haastaa sekä lukijan moraalia että päättelykykyä. Teoksen kotisivulle

Laji: Dekkari
Kieli: Englanti, italia, kiina
Ilmestynyt: 2019
Pituus: Erittäin pitkä
Vuorovaikutus: Visual novel
Formaatti: Ohjelma¹
Kehitysalusta: Unity
Arvio: | Lokikirjassa

¹