Salailua ja salaisuuksien metsästystä
Pienen puolalaisen pelistudion MoaCuben uusin visual novel, Solstice, on korkeatasoinen tuotanto. Tekijät tunnetaan ennestään Cindersistä, joka nosti heidät maailmankartalle. Kaunis ulkoasu ja musiikki kenties ovat Solsticessa kaikkein tärkeintä, mutta tekijät ovat halunneet antaa paljon painoarvoa myös valinnoille. Ne saivat kuitenkin oman lukukokemukseni sakkaamaan ja tuottivat lopulta suurenkin pettymyksen. Eivät kuitenkaan valinnat sinänsä, vaan se rooli, mikä niille oli kokonaisuudessa annettu.
Tarina
Arktisessa pohjolassa sijaitseva paratiisillinen kaupunki on suuri tekninen ja arkkitehtuurillinen ihme. Keskellä jäätävää pimeyttä, suuren kuvun alla, kukat kukkivat ja kaikilla on valoa ja lämpöä. Kaupungin alla virtaavat vedet mahdollistavat tämän kaiken, mutta ne muodostavat kuitenkin myös uhan. Magiikan avulla luotua tasapainoa voi myös järkyttää magiikan keinoin. Kaupunkia hallitsevat rikkaat kauppiassuvut, jotka ovat solmineet erityisiä sopimuksia asukkaiden kanssa, ja yhdellä jos toisella on jotain hampaankolossa.
Kylpylänpitäjä sen sanoo: lukijan edessä on salaisuuksien muuri.
Tarina kerrotaan kahden henkilön näkökulmasta: etelän saarilta tulevan maagikkokokelaan ja teknisen akatemian lähettilään kautta. Heidän yhteisönsä rakensivat kaupungin alun perin ja ne ovat seuranneet etäältä huolestuneina kaupungissa ilmenneitä häiriöitä. Tulokkaiden on selvitettävä, mistä on kyse. Se edellyttää tutustumista kaupungin asukkaisiin, ja siinä sivussa voi rakentaa romanssiakin jonkun kanssa.
Lukijan seuraamat hahmot ovat oikeasti yhteisellä asialla, mutta kehenkään ei voi luottaa.
Visual novel
Visual noveleille tyypilliseen tapaan Solsticessa käytetään paikkakohtaisia taustakuvia ja henkilöt ovat sen päälle tulevia potretteja. Sekä taustat että hahmot ovat kauniisti animoituja, ja grafiikka on yltäkylläistä. Musiikki luo tunnelmaa. Ääninäyttelyä Solsticessa ei ole.
Suurin osa tekstisisällöstä on dialogia, joka tulee näkyviin laatikossa ruudun alaosassa. Aika ajoin tehdään proosallinen yhteenveto, joka edustaa omien ohjattavien hahmojen merkintöjä tapahtumista. Heidän muistiinpanonsa käsittävät myös tietoja kaupungin asukkaista ja itse kaupungista.
Omat hahmot pitävät kumpikin omaa päiväkirjaa, jonka otteet edustavat teoksessa proosaa.
Omat hahmot keräävät yhteisiä muistiinpanoja kaupungin asukkaista.
Välillä dialogit katkaisee suora kysymys lukijalle: mitä oman hahmon pitäisi tilanteessa sanoa tai tehdä? Lukija voi valita aina parin vaihtoehdon välillä. Valinnan seuraus voi konkretisoitua tarinassa heti tai vasta myöhemmin.
Hämmentävät seuraukset
Kuten MoaCuben aiemmassa visual novelissa, Cindersissä, teos ilmoittaa tietyn symbolin kautta, jos jokin aiempi valinta vaikuttaa käsillä olevassa kohtauksessa.
Oikeassa ylänurkassa näkyy kukallinen oksa merkkinä siitä, että jokin aiempi valinta vaikuttaa tässä kohtaa. Samalla kuuluu kilahdus.
Varsinkin silloin, kun symboli kilahteli esiin tiuhaan tahtiin, jouduin hämmennyksen valtaan. Keskityin tarinaan ja lukemiseen, ja reagoin symbolin ilmestymiseen yrittämällä hätäisesti keksiä, minkä valinnan seurausta tämä nyt mahtoi olla. Valinnat olivat muuttuneet minulle osaksi tarinan virtaa, enkä enää mieltänyt niitä valinnoiksi, jotka olisivat voineet olla toisia! Mitä kauempana vaikuttava valinta oli, sitä vaikeampaa oli tunnistaa yhteys.
Toisaalta Solsticen valintatilanteet olivat yksiselitteisiä ja selkeitä sillä hetkellä, kun ne tulivat eteen. Jos seuraus oli välitön, sen osoittaminen symbolilla oli kuitenkin turhaa. Jos taas seuraus tuli vasta myöhemmin, symboli ei riittänyt valinnan palauttamiseksi mieleen. Tunsin kärsiväni lyhytnäköisyydestä ja epäilin, kenties syyttä, että olin tehnyt valintoja ajattelemattomasti.
Pettävät valinnat
Solsticessa, kuten Cindersissä, painotus on sosiaalinen, henkilöiden välinen. Hahmot puhuvat mutkaisesti ja väistellen, ilmeisen juonikkaasti ja taka-ajatuksin. En ehkä päässyt täysin mukaan tähän sanalliseen valtapeliin, piilotteluun ja paljasteluun – johtuisiko sitten siitä, etten seuraa saippuasarjoja. Solstice esitellään tarinana, jossa kaikilla hahmoilla on jotain salattavaa. Se on kätkettyjen asioiden verkko, johon lukijana kyllä takerruin, mutta jossa valintojen perusta petti.
Lukijana todella tunsin itseni narriksi. En osannut teeskennellä sellaista, kuten majatalonpitäjä vihjailee.
Solsticessa on kaksi "omaa hahmoa", mutta he pysyvät mysteereinä lukijalle pitkälle teoksen loppupuolelle asti. Toinen jopa teki murhan, ilman että tiesin siitä: annoin tietämättäni tietoisesti myrkkyä eräälle asukkaalle, minkä pitäisi olla mahdotonta. Kuinka voin tehdä valintoja sellaisen henkilön puolesta, jonka motiiveja en tunne? Miksi salailisin omia tarkoitusperiäni toiselta hahmolta, jos oikeasti en tiedä niitä itsekään mutta haluaisin tietää ja siksi paljastaa ne tavalla tai toisella? Miksi valehtelisin, kun en edes tiedä, mikä on totta?
Valintojen tarkoitus vai itsetarkoitus?
Kenties vielä pahempaa oli se, että lukijaa kannustetaan keräämään niin sanottuja saavutuksia. Nämä ovat tiettyjä vaihtoehtoisia juonipolkuja, ja jos haluaa kerätä ne kaikki, täytyy teos lukea monta kertaa erilaisin valinnoin. Ei uudelleen lukemisessa mitään vikaa ole, mutta tuolla tavoin, pelillisesti kannustaminen tekee valintojen tekemisestä hyvin teknistä ja tarkoitushakuista ja lukeminen saattaa muuttua silkaksi selailuksi. Kun aloin jahdata erilaisia loppuja, pingotuin ja pilasin oman lukukokemukseni.
Erilaiset loput ja pienemmät juonipolut esitetään kerättävinä saavutuksina.
Valintoja voi käyttää teoksessa monellakin tapaa. Oman käsikirjoituksen mysteeriä selvittäessäni olen päätynyt yleispätevästi siihen, että tärkeintä on lukijan sisällä tapahtuva prosessi valinnan hetkellä. Valinnan tulisi olla aito reaktio. Oikeasti lukijan pitäisi kypsyä valinnoille ja se vaatii eläytymistä ja oman näkökulman omaksumista tarinaan ja hahmoon, jonka puolesta valinta tehdään. Kyse on lukijan sitoutumisesta ja johdonmukaisuudesta.
Erilaisten vaihtoehtoisten polkujen itsetarkoituksellinen kerääminen taas on suorastaan rumaa. Totta kai valinta voi jäädä kaihertamaan lukijan mieltä, mutta nimenomaan sen pitäisi kaihertaa eikä olla joidenkin saavutusten keräämistä. Päälle liimattu kannustus rikkoo kaunokirjallisen ja tuo tilalle pelien pakonomaisuuden.
Mutta Solstice ei välttämättä ole ollenkaan epäonnistunut, vaan minä lukijana epäonnistuin.
Lopuksi
Olen vähän pahoillani, että esitän Solsticen näin, sillä se on oikeasti ensiluokkainen visual novel. MoaCube on nostanut siinä riman Cindersiäkin korkeammalle. Verkosta varmasti löytyy paljon positiivisia kommentteja nurinoideni vastapainoksi. Tarina on viihdyttävä, vaikkakin pahaenteisellä tavalla.
Saatavuus
Solstice on saatavilla Windows- ja Mac OS X -tietokoneille ja siitä on ladattavissa ilmainen demo.
