Parkour on luova, mutta perustaltaan yllättävän kurinalainen liikuntalaji, joka syntyi 1980-luvun lopulla Ranskassa erään ystäväporukan yhteisestä eetoksesta. Vähitellen siitä kasvoi maailmanlaajuinen ilmiö. Wikipedian mukaan parkourissa pyritään liikkumaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti paikasta A paikkaan B tavoitellen samalla "innovatiivista ja katkeamatonta sulavaa liikettä". Parkourin rinnalla puhutaan myös free runningista, jolla on paljon yhteistä parkourin kanssa, mutta siinä keskitytään enemmän yksittäisiin liikeratoihin kuin etenemiseen. Näyttäviä liikeratoja kutsutaan "tempuiksi".

Kun ensimmäistä kertaa kuulin parkourista ja näin videon siitä, tunsin rinnassani sykähdyksen. En ole liikunnallista ihmislajia laisinkaan enkä voisi koskaan kuvitella hyppiväni katolta toiselle, mutta mieleni rinnasti parkourin kirjoittamiseen. Tunnistin siinä oman pyrkimykseni. Ei kuitenkaan nopean etenemisen tai temppujen tekemisen merkityksessä. Sulava, katkeamaton liike, improvisaatio, vapaa liikkuminen ympäristössä – se minua parkourissa kosketti. Olen yhä vakuuttunut, että se on hieno laji, ja sitä sanotaankin elämäntavaksi, jopa filosofiaksi.

Kuvittelen myös raakamateriaalini olevan tilassa, aivan kuten parkouristin kaupunki, ja kirjoittaminen on reittien piirtämistä tuon suuren tilan sisällä. Tilaulottuvuus on siis sekä muodollisesti että sisällöllisesti läsnä. Perinteinen kirja kuitenkin liikkuu kaksiulotteisesti ja vieläpä lineaarisesti. Kirjallisuus on sinänsä hyvin joustava ja moniulotteinen ilmaisun väline. Sen kautta voi todellakin kuvata kaikkea maan ja taivaan väliltä ja niidenkin takaisesta maailmasta. Mutta kaksiulotteisessa kirjassa se on pakotettu kaksiulotteiseen muotoon. On kuin puuttuisi se kolmas ja vielä neljäskin, varsinainen ajallinen ulottuvuus.

Haluaisin, että lukija voisi liikkua kirjan sisällä ja että tuo liikkuminen ei olisi täysin saneltua tai ainakaan täysin ennalta arvattavaa kuten "käännä sivua, kun olet lukenut aukeaman viimeisen sanan, ja jatka lukemista uuden aukeaman ensimmäisestä sanasta". Vapaa liikkuminen voi johtaa siihen, että tarinaa tavanomaisessa mielessä ei ole, vaan enemminkin lukijan on luotava se itse tutkimalla ympäristöä. Näin pelkästään kirjoittaja ei ole parkouristi, vaan myös lukija. Minulle tämä vastaa paremmin todellisuutta, ja se on monin verroin mielenkiintoisempaa kuin mikään valmiiksi saneltu tarina.

Free running Kolmiulotteisuus Parkour Tilaulottuvuus