Lokikirjan ja Tutkimusmatka nro 1:n aloittamisesta on nyt kulunut reilu vuosi. Aletaanko olla määränpäässä ja lähdössä takaisin kotimatkalle? Luulenpa, että jotain on opittu ja saatu jopa lastiksi, jos ei muuta niin ainakin aihetta ja suuntaa seuraavalle tutkimusmatkalle. Mutta purkissa tämä matka ei vielä ole. On tullut aika uudistaa ja viimeistellä se pursi, jolla matkaan lähdettiin: käsikirjoitus Valveunta.

Välit selvät hypertekstin kanssa?

Olen kirjoittanut lokikirjassa kohtalaisen paljon hypertekstistä. Alun perin suhteeni hypertekstiin oli epämääräisen nihkeä, jos ei sentään vihamielinen, ja olisin mieluiten välttänyt koko aihetta. Mutta tutustuttuani hypertekstin isän, Ted Nelsonin ajatuksiin nihkeys ikään kuin sai selityksensä ja suhde hypertekstiin muuttui pikemminkin kaksijakoiseksi. Nyt se on minulle suuri, vielä toteutumaton mahdollisuus kaunokirjallisuudessa. Mahdollisuus, joka vielä odottaa keksimistä!

EPUB-muotoinen e-kirja ei ole hypertekstiä. EPUB on kuitenkin pätevä e-kirjamuoto, jolle on olemassa laaja tuki ja jakelukanavat. Se on siis muoto, johon järkevä kirjoittaja digitaalisessa maailmassa turvautuu. Kirjalabyrintin syväkirjakaan ei ole hypertekstiä, ainakaan hypertekstin nykyisessä vajavaisessa merkityksessä.

Verkkosivuekstrat – välttämätön paha-hyvä?

Syväkirjan julkaisumuoto on kuitenkin avoin kysymys ja tähän asti EPUB-muoto ei ole ollut vahvoilla. Syväkirja ei siis ole jokin tietty julkaisumuoto. Kyse on sisällöstä ja sen järjestämisen tai esittämisen tavasta – ennen kaikkea sisällöstä, tarinan ja lukukokemuksen syvyysulottuvuudesta. Ja EPUB-muodossa tällaista ulottuvuutta on vaikea, ellei mahdotonta toteuttaa. Tueksi tarvittaisiin jokin toinen muoto, kuten varsinainen HTML.

En ole tähän asti lämmennyt verkkosivu-ekstroille. Nehän sijoittuvat varsinaisen teoksen ulkopuolelle, ja on vaikea hallita sitä, milloin lukija ekstroihin tutustuu. Minulle on kuitenkin puhuttu vakuuttavasti ja olen harkinnut vaihtoehtoa jo niin pitkään, että voin lopulta päätyä johonkin ratkaisuun.

Useammankin laisia vaihtoehtoja on Kirjalabyrintin kanssa harkittu. Näitä harkitessa olen jo unohtunut omat vahvuutenikin ja alkanut odottaa itseltäni jonkin sellaisen tuottamista, mihin en ole taipuvainen tai mihin olemassa oleva käsikirjoitus ja sen luonne ei oikein taivu. Ja kuitenkin, loppujen lopuksi, minun pitäisi tehdä juuri sitä omaa juttuani.

Mitä pahusta, sisäänrakennettua hypertekstiä?

Minä kirjoitan ihmisistä. Fokus on aina ihmisen sisällä tai ihmisten välillä. Se on subjektiivista, ja jos ei sentään abstraktia, niin ainakin vähemmän fyysistä. Paikat ja maisemat, se miltä jossain näyttää, ei ole olennaista. Tärkeämpää on se, miltä jostakusta tuntuu ja mitä hän ajattelee. Ihmisen kokemus siis. Objektiivista näkökulmaa ei ole olemassakaan. Tämähän rajaa jo hurjasti kerrontaa, sitä mitä ylipäänsä kerrotaan.

Se tarkoittaa myös sitä, että kerronta liikkuu suhteellisen vapaasti: paikka ja aika eivät sido sitä. Ihmismieli yhdistelee, vuodet sulautuvat yhteen merkitykselliseksi kokonaisuudeksi, se on täynnä takautumia. Jollain tapaa kerronta on myötäsyntyisesti hypertekstiä; lukijalta vain puuttuvat valinnanmahdollisuudet, hänen on kuljettava ennalta säädettyä polkua toisen ihmismielen sisällä. Koska luonnostani kirjoitan näin tai olen tullut niin kirjoittamaan, voi sen yhtä hyvin nähdä vahvuutena.

Syväkirja