Viime kuussa Tietokone-verkkosivusto nosti esiin kysymyksen lukemisessa tapahtuvasta muutoksesta otsikolla Kykenemmekö enää vain selailuun? Tutkijat huolissaan: Ihmisille kehittymässä "digitaaliset aivot". Uiskennellessamme verkon tietotulvassa opimme silmäilemään sisältöjä nopeasti. Etsimme avainsanoja sen sijaan, että keskittyisimme lukemiseen. Syvän lukemisen taito on katoamassa. Ei jakseta keskittyä, haukataan sisältöä sieltä sun täältä, mutta ei jäädä varsinaisesti aterioimaan. Nytkö kirjallisuus lopultakin kuolee? Ihmiset eivät pian osaa enää lukea pitkiä lineaarisia tekstejä.

Mitä kirjallisuus oikeasti on, muuta kuin tekstiä? Kirjallisuus ei ole yhtä kuin kirja, joka luetaan lineaarisesti sivua kääntämällä. Kirjallisuus on jotain paljon elävämpää. Kirjallisuus on sisältöä. Teos voi olla aikaan sementoitu monumentti, jonka voi lukea teknisesti vain yhdellä tavalla (tai se on tarkoitettu luettavaksi vain yhdellä tavalla), mutta miksei teos voisi olla muuttuvakin?

Itseään kasvattava tai karsiva, mukautuva, orgaaninen teos rakentuu toiselle pohjalle kuin perinteinen kirjallisuus. Sen sijaan että ihailtaisiin patsasta, orgaanisessa kirjallisuudessa vieraillaan puutarhassa, jonka puutarhurina kirjoittaja toimii. Vaikka teos sinänsä ei muuttuisi mitenkään, on jo haarautuvissa poluissakin – kuten hypertekstissä tai valintoihin perustuvassa tekstissä – perustalla ajatus, ettei lukukokemuksen tarvitse aina olla sama ja että lukija tekee teoksen itse.

Viime kädessä lukija tekee teoksen perinteisessäkin kirjallisuudessa, mutta valinnanvaraa materiaalin suhteen se ei anna. Variaatiomahdollisuudet ovat pienemmät sekä konkreettisesti että lukijan mielen sisällä. Mukautuvassa ja interaktiivisessa muodossa sisältö herää eloon aivan eri tavalla.

Tähän itsenäisyyteen ja omien polkujen kulkemiseen internet meitä opettaa. Oppimiskokemus näyttää alussa prosessin negatiiviset puolet: vanha lukutapa lyödään hajalle, mieli hapuilee ja säntäilee impulsiivisesti sinne tänne seuratessaan linkkejä. Mutta kaaos vain pitää oppia hallitsemaan, pitää oppia valikoimaan – ja lopulta myös syventymään. Vastuu sisältöjen yhdistämisestä ja ymmärtämisestä siirtyy kokonaan lukijalle.

Kuten johtava lukemisen tutkija Wolf sanoo, aivoja ei ole suunniteltu lukemiseen. Ne ovat sopeutuneet siihen ja ne ovat sopeutuneet lineaarisiin teksteihin. Aivojen toiminta muistuttaa pikemminkin itse järjestäytyvää ja muuttuvaa hypertekstiä. Tämä voi tarkoittaa, ettei ihmisiltä mene kauankaan hypertekstin omaksumiseen, sillä se on heille luontaista.

Hyperteksti Orgaaninen kirjallisuus Päivitettävyys