Olen aloittanut Valveunen kirjoittamisen taas uudelleen. Uudelleen myös uuden version merkityksessä. Nyt lähestyn materiaalia suoraviivaisemmin – haarautumisten jälkeen polut palaavat yhteen aina jonkin matkan päästä –, kun alun perin olin jakamassa koko käsikirjoituksen heti alussa kolmeen tarinalinjaan, jotka yhdistyisivät vasta lopussa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että valinnoista olisi tullut merkityksettömiä.

Täytyy sanoa, että tässä vaiheessa minulle on tärkeintä ylipäänsä saada valintoihin perustuva käsikirjoitus valmiiksi. Enää ei mennä riskillä ja olen luopunut radikaaleimmista kokeiluistani. Onko lopputulos sitten vähemmän kaunokirjallinen? En tiedä. Sisältö pysyy kuitenkin olennaisilta osiltaan samanlaisena, eikä kertojan ääni muutu.

Nopeus ei selvästikään ole valttini. Joskus nuorempana se saattoi olla. Se tarkoitti, että kirjoitin romaanikäsikirjoitukset loppuun, mutta ne jäivät viimeistelemättä. Sanat tulivat kuin hyökynä, ja kun hyöky oli ohi, menetin mielenkiinnon ja käsikirjoitus päätyi ö-mappiin. Nyt viimeistelen jo kirjoittaessani, joten kaikki, mikä voi jarruttaa ja kaikki mikä voi kaataa koko projektin, tulee käsitellyksi kirjoittamisen myötä.

On mielenkiintoista nähdä, mikä kaikki ei itse asiassa muutu eri versioiden välillä. Minulle se kertoo, että on olemassa kaikille versioille yhteinen aihio, ja kyse on vain sen lopullisesta muotoon saattamisesta, minkä voi tehdä eri tavoin. Aihio on "tarinan totuus", se mitä ei voi muuttaa mutta minkä voi kertoa eri tavoin.

Tärkeintä ovat suuret palaset, ja joskus niitä on vaikea hahmottaa. Kaikki virtaa kuin joki, eikä riitä, että pysyy pinnalla, vaan pitää pysyä myös kartalla. Valintoihin perustuvissa fiktioissa tähän sisältyy lisähaaste, koska kartalle piirtyy useita erilaisia reittejä.

Valinnat