Kirjallinen suunnistaja

kirjan rajat ylittävää kirjallisuutta

Muistiinpanoja kirjallisilta löytöretkiltä. Tuulen vietävänä, mutta päättäväisesti matkalla tuntemattomille maille. Teosesittelyjä ja ajatuksia interaktiivisesta kirjallisuudesta. Tilaa lokiotsikot tuoreeltaan:

Vallankumouksen puristuksessa kukaan ei voi olla puolueeton todistaja – elokuvamainen multimediateos 1979 Revolution: Black Friday

2016 ilmestynyt 1979 Revolution: Black Friday tarjoaa katsauksen Iranin vallankumousvuoteen, jolloin vasemmiston, islamistien ja opiskelijoiden muodostama yhtymä syrjäytti Iranin itsevaltaisen šaahin. Lopputulemana ei kuitenkaan ollut demokraattinen tasavalta, vaan islamistinen teokratia. 1979 Revolution: Black Friday on lähinnä interaktiivinen animaatioelokuva. Sitä luetaan, katsotaan ja kuunnellaan, joten on sopivaa puhua kokemisesta ja kokijasta. Teoksen vuorovaikutteisuus perustuu valintatilanteisiin, paikkojen tutkimiseen vapaassa järjestyksessä ja muutamiin toiminnallisiin kohtauksiin. Tarinan päähenkilö on nuori valokuvajournalisti, joka tallentaa kamerallaan otoksia šaahinvastaisista mielenosoituksista.

1979 Revolution: Black Friday

1979 Revolution: Black Fridayn on tehnyt New Yorkissa majaansa pitävä iNK Stories, joka julkaisee virtuaalitodellisuusteoksia ja dokumentteja. Sen on suunnitellut kanadaniranilainen Navid Khonsari, ja se perustuu paitsi tunnetulle historialle myös kymmenien tapahtumia todistaneiden haastatteluille.

Alun perin suunnitelmana oli moniosainen 1979 Revolution, mutta suunnitelma tiivistyi yhteen teokseen. Myös näkökulmia on tiivistetty: 8–10 ohjattavan henkilön sijaan on vain yksi. Myöhemmin on kuitenkin väläytetty jatko-osan mahdollisuutta, ja 1979 Revolution: Black Friday tosiaan päättyy cliffhangeriin.

Kielletty teos

1979 Revolution: Black Fridayn levittäminen on kielletty Iranissa. Se on tuomittu länsimaiseksi propagandaksi Iranin konservatiivisessa lehdistössä, ja suunnittelija Navid Khonsari on leimattu agentiksi. Tämän vuoksi hän on välttänyt matkustamista maahan, tuotantoryhmän jäsenet ovat omaksuneet salanimiä, ja onpa konseptikuvittajakin paennut Iranista.

Šaahimielinen teos ei suinkaan ole vaan jotain muuta. Uskon, että tekijät ovat halunneet välittää realistisen kuvan tapahtumista, ja sen pohjalta kukin voi tehdä omat johtopäätöksensä.

1979 Revolution: Black Friday: Bibi

KUVA: Tarinassa on monia rohkeita naisia ja miehiä, jotka ovat valmiita uhraamaan itsensä jonkin periaatteen tai ideologian takia. Se voi olla yhtä hyvin oikeudenmukaisuus kuin kosto. Lavalle on kokoontunut sekalainen joukko katuvallankumouksen johtavia henkilöitä, joihin Reza pääsee tutustumaan.

Mitä tämä minuun koskee?

Pieni taustaselonteko omasta kiinnostuksestani aiheeseen. Jos et ole siitä kiinnostunut vaan vain itse teoksesta, selaa eteenpäin seuraavaan otsikkoon!

En ole tuntenut Iranin historiaa juurikaan. Joskus nuoruudessa 1990-luvun puolivälissä tunsin ja sain tavata pari Iranista paennutta silloista kolmikymppistä. Toinen oli rintamakarkuri Iranin ja Irakin välisestä sodasta ja toinen perheestä, joka kannatti šaahia. Olen ehkä jäänyt kaipaamaan selitystä näille kohtaamisille. En silloin osannut kysyä heiltä mitään, minä vain kuuntelin ja katselin asioita heidän silloisessa elämässään.

Farah Diba Pahlavi: Muistelmat

Viime vuonna sitten luin jostain syystä Iranin viimeistä šaahia koskevan artikkelin ja edelleen lisää sekä katsoin filmimateriaalia. Ohoo, mikä persialainen prinssi! Se johti lopulta siihen, että luin hänen vaimonsa Farahin kirjoittamat muistelmat. Šaahi itse kuoli jo 1980, mutta Farah elää yhä Yhdysvalloissa. Heidän neljästä yhteisestä lapsestaan kaksi on traagisia tapauksia: Leila ja Ali Reza. Olen siis ottanut heistäkin vähän selvää.

Farahin 2004 suomeksi ilmestynyt muistelmateos oli minusta varsin mielenkiintoinen — ambivalentilla tavalla, sillä se on tietysti puolueellinen ja kuninkaallisen hillitty ja harkittu. Kaavailin jopa kirjoittavani siitä lokikirjaan (ks. perinteiset kirjat). Vuorovaikutteisen version kuvitteleminen siitä vain tuntui liian itsestään selvältä tai oikeastaan mahdottomalta, sillä olisin vain ryydittänyt sitä multimedialla. En myöskään ole pystynyt määrittelemään omaa kantaani šaahiin ja vallankumoukseen.

Näillä pohjustuksilla 1979 Revolution: Black Friday herätti ilman muuta mielenkiintoni. Se lupasi valaista vallankumouksen eri osapuolia.

Lineaarisesti kahdella aikatasolla

1979 Revolution: Black Friday liikkuu kahdella aikatasolla. Toisessa teoksen kokijan ohjaama päähenkilö Reza Shirazi on kuulusteltavana pahamaineisessa Evinin vankilassa vuonna 1980, toisessa käydään läpi vuoden 1978 levottomuuksia Teheranissa.

1979 Revolution: Black Friday: first choice

KUVA: Heti tarinan alussa joutuu ison valinnan eteen: mikä on Rezan alkuperäinen asenne vallankumoukseen? Valinta on takautuva ja tehdään nykyhetkessä. Myöhemmät valinnat, joista puolet tehdään takautuvasti, voivat joko vastata tätä ensimmäistä valintaa tai olla sen kanssa ristiriidassa. Hmm! Kuulostaa ehkä sotkuisemmalta kuin on.

Teoksen asetelma ja kerronta ovat aika kaoottisia ja hektisiä. Ensimmäisellä kerralla olinkin pää pyörällä, mutta toisella kerralla jo ihan kärryilläkin. Se ei kuitenkaan tehnyt kokemuksesta varsinaisesti erilaista. Ensimmäinen kokemuskerta kesti 3,5 tuntia sisältäen taustoittaviin tekstimateriaaleihin tutustumisen ja toinen kerta 2 tuntia.

Tarina osoittautui lineaariseksi, mutta ei voi sanoa, että valinnoilla ei olisi merkitystä.

Evinin teurastajan armoilla

Vuonna 1980, kun Iranista on tullut ajatollah Khomeinin johtama valtio, Reza on joutunut Evinin vankilaan. Se on tunnettu poliittisista vangeistaan: šaahin aikana itsevaltiuden vastustajista ja sittemmin islamilaisen hallinnon. Reza kuuluu jälkimmäisiin tai ainakin hänet on leimattu sellaiseksi. Hän on ollut mukana myös šaahin vastaisessa toiminnassa tai ainakin todistanut sitä.

1979 Revolution: Black Friday: interrogation

KUVA: Sadistinen Asadollah Lajevardi (todellinen henkilö) puristaa tietoja tai valheellisen tunnustuksen kuulusteltavalta.

Riippuen kokijan tekemistä valinnoista Reza identifioituu joko omatahtoiseksi vallankumoukselliseksi tai sitten puolivahingossa vallankumoukseen mukaan vedetyksi todistajaksi. Omassa kokemuksessani hän oli jotain siltä väliltä. Myös Rezan suhtautuminen uskontoon riippuu valinnoista.

Kuulustelu oli minulle ahdistava kokemus ensimmäisellä kerralla. Uskoisin, että se antaa aika realistisen kuvan henkisestä ja fyysisestä kidutuksesta, vaikka pahin olisi jätetty pois. Kidutus on myös ajallisesti lyhytkestoista. Toisella kokemuskerralla olin jo kovettanut itseni ja intouduin haistattelemaan kuulustelijalle, sillä tiesin, mitä oli luvassa joka tapauksessa. Kuulustelun valintatilanteet koskevat yleisellä tasolla sitä, tekeekö niin sanottua yhteistyötä kuulustelijan kanssa vai ei.

Puun ja kuoren välissä

1978-vuoden tasolla kerronta on monipuolisempaa. Siinä Reza liikkuu Teheranin kaduilla ystävänsä Babakin kanssa. Mellakat ovat täydessä voimassaan. Kiinteistöjä vandalisoidaan, autoja poltetaan, palopuheita pidetään ja levitetään ajatollah Khomeinin sanomaa laittomilla kaseteilla. Samaan aikaan on käynnissä maanlaajuisia lakkoja.

1979 Revolution: Black Friday: photos

KUVA: Valokuvien ikuistamista asioista voi lukea lisää tarinan ulkopuolella olevasta laajahkosta muistikirjasta.

Reza heitetään tapahtumien keskipisteeseen kamera kädessään. Tehtävänä on tosiaankin ottaa valokuvia. Onnistunut kuvan ottaminen avaa faktatietoja, joista voi lukea erikseen lisää. Faktatiedot koskevat vallankumousta, sen eri osapuolia sekä erilaisia kulttuurisia ja käytännöllisiä ilmiöitä.

Rezan ystävä Babak on vallankumouksellinen, mutta hän ei kannata väkivaltaa. Toisaalta Rezan serkku Ali on omaksunut terroristisen toimintatavan. Myös Rezan täytyy määritellä suhteensa väkivaltaan valintatilanteiden kautta. Kokija päättää, miten radikaali Reza on ja kenen näkökantaa hän komppaa. Toiset henkilöt haastavat häntä toistuvasti. Draamaa lisää se, että Rezan isoveli on šaahin hallintoa tukeva poliisi ja varsinkin äiti haluaisi säilyttää hieman yläluokkaisen elämäntyylinsä.

1979 Revolution: Black Friday: throw rock

KUVA: Rezaa hiostetaan ankarasti. Ystävät, sukulaiset ja vallankumousjohtajat pistävät hänet prässiin, jonka ruuvi kiristyy lopullisesti vankilassa.

Teoksessa on vapaasti tutkittavan katunäkymän lisäksi kaksi muutakin samankaltaista tutkittavaa tilaa, mutta niissä ei oteta valokuvia: vallankumouksellisten tukikohta elokuvateatterissa ja Rezan koti. Rezan kotona erikoisuutena on filmikokoelma, joka sisältää aitoja perhevideoita.

Ei heikkohermoisille eikä hitaille

Monet valintatilanteista ovat ajastettuja tarkoittaen sitä, että valinnan tekemiseen on rajallisesti aikaa. Jos ei ehdi valita tai jos jättää tarkoituksella vastaamatta, toiset henkilöt tulkitsevat sen vaikenemiseksi. Myös sillä voi olla seurauksia. Ajoittain teos varoittaa uhkaavan tuntuisesti, että henkilö X tulee muistamaan tämän tai että henkilö X ei unohda tätä. En kuitenkaan huomannut sen vaikuttavan kuin kahteen isompaan juonikuvioon.

1979 Revolution: Black Friday: fight

KUVA: Olin kuristuksissa ei vain tässä akuutissa valintatilanteessa, kun henki on pelissä, vaan muutenkin aina, kun valintatilanteen kello kävi.

Reaaliaikaisuus luo akuutin tilanteen tuntua, mutta se sai minut panikoimaan ja tekemään hätiköityjä päätöksiä. Tämän takia suhtaudun teokseen kaksijakoisesti. Toisaalta pidin sitä hyvänä realistisena yrityksenä vetää minut omakohtaisesti mukaan, toisaalta koin tekeväni valintoja kuin säkki päässä. En voinut olla tyytyväinen itseeni (tai Rezaan), kun tilanteet kiisivät ohitseni luotijunan tavoin. Se esti minua myös ymmärtämästä, mitä oli tekeillä. Ehkä tässä tunteessa on kuitenkin jotain todellista; vallankumous oli todellakin sekava, eri ryhmittymien muodostama kiehuva soppa. Moni ei osannut nähdä, mikä vaara vallankumouksen takana vaani, ja pelasi papiston pussiin.

Toiminnalliset kohtaukset ovat teoksen pelillisintä antia. Ne ovat reaaliaikaisia ja niissä voi onnistua tai epäonnistua. Kuolin useita kertoja, mutta yrittää saa aina uudelleen. Toiminta koskee pakoon juoksemista, tappelua ja haavojen hoitamista. En erityisesti pitänyt toimintajaksoista. Ohjattavuus ei ollut parasta mahdollista, ja ne tuntuivat tökeröiltä.

1979 Revolution: Black Friday: bullets

KUVA: Tappavilta luodeilta pitäisi välttyä oikea-aikaisella näppäimen painamisella.

Hahmojen personointi ja audiovisuaalisuus

Teoksen ääninäyttely ja hahmojen personointi on onnistunut erinomaisesti. Hahmot on luotu tarkoituksella edustamaan erilaisia näkökulmia vallankumoukseen. Minusta tämä tarkoituksellisuus ei tarkoita stereotyyppisyyttä, vaikka hahmojen sanoma on melko alleviivattua.

Teoksen musiikki ja äänimaisemat veivät Iraniin ja tuntuivat hyvin sopivilta. Visuaalisesti tulos ei ole aivan yhtä hyvä. Hahmot on toteutettu liikkeenkaappaustekniikalla eläviä näyttelijöitä käyttäen. Hahmojen eleet tukivat persoonia, mutta kasvot olivat valitettavan kuolleet. En ole 3D-grafiikan ystävä yleisestikään, joten tähän voi suhtautua varauksella.

Lopuksi

1979 Revolution: Black Friday osoittaa, miten valintatilanteita voi käyttää realistisiin historiallisiin tarinoihin. Valinnat ovat moraalisia, mutta eivät mustavalkoisella tavalla: sinänsä oikeaa tai väärää vastausta ei ole. Pakottamalla valitsemaan nopeasti 1979 Revolution: Black Friday laittaa teoksen kokijan paineen alle. Se ei johda tyytyväisyyden tunteeseen, vaan hämmennykseen ja epäilykseen, että on valinnut vastoin omaa tarkoitustaan.

1979 Revolution: Black Friday: major choices

KUVA: Loppuyhteenvetona saa viisikohtaisen listan ilmeisesti suurimmista tehdyistä valinnoista. En aina nähnyt niissä itseäni.

Teos antaa historiallista tietoa, joka voi auttaa ymmärtämään Irania ja Iranin vallankumousta. Se paljasti, että oma näkemykseni eri osapuolista perustuu teoksen ja Iranin vallankumouksen ulkopuolisiin tekijöihin, kuten siihen, mitä ajattelen yleisesti kommunismista tai islamismista.

Saatavuus

1979 Revolution: Black Friday on saatavilla alustoille Windows, macOS, iOS, Android, PlayStation 4, Nintendo Switch ja Xbox One. Siitä on saatavilla ilmainen demo ainakin Steamin kautta.

Linkkipankissa: 1979 Revolution: Black Friday (iNK Stories)