2018 ilmestynyt multimediateos Beckett on vieraantunut ja vieraannuttava kokemus todellisuudesta. Surrealistisuus yhdistettynä nimeen Beckett toi minulla automaattisesti mieleen Samuel Beckettin, irlantilaisen modernistisen kirjailijan ja absurdin teatterin edustajan. Yhteys häneen on kuitenkin vain temaattisella tasolla, ei henkilöhistoriallisella. Teoksen nimihenkilö Beckett on kadonneita henkilöitä työkseen etsivä fiktiivinen hahmo. Koin Beckettin ilmaisun luotaantyöntäväksi tai ainakin haastavaksi, mutta samalla kiinnostavaksi. Se on selvästi taidemuseotavaraa ja sellaisena erikoisuus sekä pelien että interaktiivisen fiktion piirissä.

Beckettin on suunnitellut, käsikirjoittanut ja ohjannut Simon Meek, jonka aiemmasta tuotannosta löytyy toinenkin multimediateos, John Buchananin samannimiseen trilleriin perustuva 39 Steps. Olen esitellyt sen aiemmin lokikirjassa. Siihen aikaan Meek toimi The Story Mechanics -tiimissä, nyt teoksen kustantajana on The Secret Experiment. Molemmat teokset on palkittu Skotlannin BAFTAssa. Hengeltään nämä teokset ovat aivan eri maailmoista.

Vajavaiset epäihmiset

Beckett on ikääntynyt mies, joka työskentelee kaupungille eräänlaisena yksityisetsivänä. Hänen tehtävänään on etsiä kadonneita henkilöitä. Tällä kertaa kadonnut on fyysisesti ja mieleltään poikkeuksellinen nuori mies, jota tuntuu kaipaavan ainoastaan hänen oma äitinsä. Etsimistyön ohessa käydään läpi Beckettin omaa henkilöhistoriaa ja erityisesti suhdetta edesmenneeseen vaimoon. Kertomus maalaa paranoidisen kuvan kaupungista, joka vakoilee ja terrorisoi asukkaitaan.

KUVA: Teos perustuu paikkojen tutkimiselle. Tutkittavat kohteet erottuvat yleensä valoisina muuten varjoisista ympäristöistä. Nuolet osoittavat selvästi mahdollisen kulkusuunnan.

Teoksessa ohjataan hahmoa, joka näyttäytyy eräänlaisena avatar-pääkuvana tai pelkkänä pallona liikkuessaan. Hän on itse asiassa koko teoksen ihmismäisin hahmo, sillä kaikki muut henkilöt näyttävät ja kuulostavat joltain aivan muulta kuin ihmiseltä. He ovat hyönteisiä, esineitä tai jotain muuta epämääräistä. Jokaisella on myös tunnusomainen äänensä, joka ei ole puhetta. Beckettin äänenä toimii yskähdys. Tällainen esitys hakee tietysti tulkintaansa, mutta en tiedä, syttyikö minussa sellaista. Näin siinä vain jonkinlaista mustaa huumoria, kuten koko teoksessa, tai sitten vakavasti häiriintyneen todellisuuskuvan.

Mielensisäinen kauhumaailma

Beckettin ympäristö on pimeä ja fragmentoitunut. Se loi tunteen harhailusta ja hämärtyneestä tajunnasta. Kerronnallisesti ajateltuna se on pelkistystä: vain merkityksellinen erottuu muun jäädessä pimentoon. Tekstuaalisesti tarjotaan yksityiskohtaisempia kuvauksia. Dialogien lisäksi on esimerkiksi muistokatkelmia.

KUVA: Beckett tarjoaa leikekuvakollaaseja ja typografiataidetta.

Beckettin äänimaailma on jankkaava ja epäharmoninen. Kuten grafiikka, myös äänet ovat rikkonaisia ja vinksahtaneita. Teoksessa on yhdistelty luovasti vanhojen laitteiden mekaanisia ääniä, melua, maiskuttelua ja ties mitä. Mustavalkoisuus ja ääniraitojen rahisevuus luovat synkkää retrotunnelmaa. Tässä liikutaan jossain käsitteellisten muistojen tasolla ja voidaan huonosti.

Vaihtoehdotonta vaeltelua

Beckettistä voi puhua seikkailupelinä sikäli, että se perustuu paikoissa liikkumiseen ja paikkojen tutkimiseen. Teoksen interaktiivisuus ei kuitenkaan ole pelillistä, vaan lukutapa ja keino edistää tarinaa. Tarinassa on joitain harvoja valintatilanteita, mutta niiden merkitys ei ollut minusta selvä ja epäilen, ettei se ollut suurikaan. Ympäristöjä voi tutkia jossain määrin vapaassa järjestyksessä, mutta tarina vaikutti lineaariselta. Beckett ei ole interaktiivisesti eikä multimediateoksena uraauurtava – se tuo mieleen 1990-luvun – mutta se on eriskummallinen ja vaihteleva.

KUVA: Kolmiulotteisen monumentin pyörittäminen avaa rutussa olevia tekstikatkelmia. Teoksessa on muutamia muitakin epätavallisia vuorovaikutuksen tapoja.

Lopuksi

Beckett oli minulle kokonaisuutena voimakas teksti-, kuva- ja äänikokemus. Englanninkieliset tekstit koettelivat hieman kielitaitoa, mutta loppujen lopuksi teos oli ymmärrettävä. Dialogit olivat aivan arkisiakin. Mistä Beckett todella kertoo? Se on eksistentiaalinen. Se on pessimistinen tulkinta olemassaolosta. Kaikki on katoavaista eikä kukaan ole ansainnut karua kohtaloaan tai kohteluaan. Suosittelenko? Beckett vaatii ainakin taiteelle avointa mieltä.

KUVA: Teoksen maailmaan on sijoitettu katsottaviksi hirtehisiä julisteita, kuten tämä sairaalan seinällä.

Saatavuus

Beckett on saatavilla Windows- ja macOS-käyttöjärjestelmille.

Linkkipankissa: Beckett (The Secret Experiment)

Beckett Kauhu Mielenterveys Multimedia Mysteeri Navigointi Psykologinen Simon Meek The Secret Experiment Visual novel