Taikuutta ja taisteluja
1980-luvun alkupuolella ilmestynyt neliosainen Sorcery! kuuluu Taistelupeli-kirjasarjaan (Fighting Fantasy). Se on noppien ja lukijan tekemien muistiinpanojen varassa toimivaa interaktiivista fantasiakirjallisuutta. Vuodesta 2013 alkaen Inkle on julkaissut Sorceryn! osista digitaalisia sovituksia, tähän mennessä kolme. Ne ovat sujuvalukuisia, täysgraafisia karttapohjaisia seikkailuja, joissa "pelimekaniikasta ja sivunkäännöstä" vastaa lukijan puolesta ohjelma. Kaksi ensimmäistä osaa läpikäyneenä tunteeni ovat hieman ristiriitaiset.
Inkle on pieni brittiläinen yritys, joka tunnetaan Inklewriteristä, valitse oma seikkailusi -tyyppisten tarinoiden kirjoittamiseen tarkoitusta ohjelmasta. Omana fiktionaan he ovat tähän mennessä julkaisseet Vernen scifiklassikkoon perustuvan 80 Days ja Steve Jacksonin Sorcery!-sovituksia. Edellisen esittely löytyy lokikirjasta.
Kömpelöstä kasarista sulavaksi milleniaaliksi
Taistelupeli-kirjat, mukaan lukien Sorceryt, ovat fantasiakirjallisuuden ja pelien sekoituksia. Minulle Taistelupeli-kirjasarja on vanhastaan tuttu ainoastaan yhden yrityksen verran. Lainasin sarjan ihka ensimmäisen osan Velhovuoren aarre, mutta ohjeiden lukemisen jälkeen paperikirja tuntui ylipääsemättömän työläältä: tavaraluettelon ylläpito on ulkoistettu lukijalle ja taistelujen lopputulokset olisi pitänyt laskea itse. En ole aktiivinen lautapelien pelaaja, mutta yksinäisyydessä luettu pelikirja ei tuntunut yhtä houkuttelevalta ja palkitsevalta.
Kyse on klassikosta, jota sekä nykypelaajan että nykylukijan on vaikea arvostaa.
Nykypelaajana on vaikea tavoittaa 80-luvun henkeä, jolloin mikä tahansa interaktiivinen oli jännää. Niihin aikoihin lehdissä ja kirjoissa jopa tarjoiltiin ohjelmakoodia, joka lukijan piti itse näppäillä koneeseen. Vaatimaton tekstiseikkailu tuntui kaiken vaivan arvoiselta! Tänä päivänä täytyy kuvitella itsensä erämaahan telttaretkelle ilman mitään laitteita, jotta Taistelupeli-kirjalla näkisi mahdollisuuden pelihimon tyydyttäjänä.
Inklen sovitukset nostavat Sorcery!-kirjat tasolle, jolta nykylukija-pelaajat voivat ne ylipäänsä nähdä. Kuvaisin omaa lukukokemustani sujuvaksi. Alkuperäisistä kirjoista kokonaan tietämättömälle ne näyttäytyvät retron sijaan ehkä pikemminkin erikoisina. Niitä voi kuvata tekstivoittoisiksi roolipeleiksi, joissa liikkuminen on vapaan sijasta kohtalokasta.
Kartalla liikkuminen toi mieleen lautapelin.
Sankari tarvitsee miekan ja paljon örkkejä
Luin Inklen Sorceryjen kaksi ensimmäistä osaa, The Shamutanti Hills ja Kharé: Cityport of Traps, pöytäkoneella. Alun perin ne ovat ilmestyneet mobiililaitteille. Sarjan alussa oma hahmo ilmoittautuu sankariksi ja lähtee matkaan palauttaakseen varastetun kuninkaan kruunun, jota ilman maailma on joutumassa perikatoon.
Omasta staminasta täytyy pitää huolta, jotta jaksaisi taistella vahvojakin olentoja vastaan.
Sorceryissä taistellaan, paljon. Erilaisia vastustajia on monenlaisia ja monenvahvuisia. Taistelut ovat vuoroperustaisia, ja taistelun kulkua kuvaavien proosakatkelmien lukeminen auttaa taktiikan valitsemisessa. Tarinan voi lukea ilman loitsujen käyttöä, mutta silloin jää paljosta paitsi. Taistelut olivat paljon helpompia, kun niitä alusti taikomalla ensin, ja loitsut toivat apua muutenkin hankalissa paikoissa.
Loitsusanat ovat kolmikirjaimisia, ja niiden muistaminen tarjoaa pienen haasteen.
Teos on sijoitettu visuaalisesti kartalle. Lukija liikuttaa omaa hahmoaan vetämällä (hiirellä tai sormella) reitin johonkin sillä hetkellä tarjolla olevista lipuista. Liput edustavat suuntia tai paikkoja. Varsinaisissa tekstiosuuksissa on paljon valintoja, sekä ratkaisevia että vähemmän merkityksellisiä. Tarinamaailmasta kerätään erinäisiä esineitä ja tietoja, joita käytetään konkreettisesti.
Tavaraluettelo kuvastaa vuorovaikutteisuuden monipuolisuutta. Sorcery! ei ole mitään perus valitse-omaa-seikkailuasi.
Perinteiseen kirjallisuuteen verrattuna rakenne on vapaan verkkomainen, mutta varsinaisiin seikkailupeleihin verrattuna rajoittava ja lineaarinen. Taustalla oleva "koneisto" tuntuu itse asiassa aika monimutkaiselta, jopa hämmästyttävästi sikäli kuin Inklen sovitus mukailee alkuperäistä paperikirjaa.
Osien evoluutio
Sarjan ensimmäinen osa oli melko lyhyt, keveä ja helppo. Siinä oma sankari on johdatettava laajahkon maaston halki kohti isoa kaupunkia, jonka edestä toinen osa alkaa. Vaikka toisessa osassa pyöritään yhdessä ja samassa kaupungissa, se osoittautui pitkäksi ja vaikeahkoksikin. Mutta ei niin, että olisin lannistunut – olihan käytettävissä peruutustoiminto, jolla pystyy kelaamaan tarinassa takaisinpäin ja korjaamaan huonon valinnan!
Sulava animaatio sitoo tekstikatkelmat yhteen. Valintatilanteita on paljon.
Toiseen osaan ajassa peruuttaminen on kirjoitettu sisään myös itse tarinaan. Tavoitteena on päästä kaupungin pohjoisesta portista ulos, ja siihen saa kolme mahdollisuutta. Tarvitsin ne kaikki löytääkseni kaupungista kaikki viisi vihjettä, joilla portin saa auki.
Sarja ensimmäinen osa muistutti enemmän CYOA-kirjoja, toinen osa sen sijaan enemmän pelejä. Mitä enemmän omaksuin pelaajan roolin lukijan sijasta, sen turhautuneemmaksi kuitenkin tulin. Miksei kaupungissa voinut liikkua vapaasti? Miksi minut väkisellä ohjattiin portin eteen, vaikka tiesin, ettei minulla ollut vielä tarvittavia tietoja? Miksi kaikki loitsut eivät olleet aina käytettävissä?
Luin, että kolmannessa osassa liikkuminen olisi vapaampaa. Osien välisine eroavuuksineen neliosainen sarja saattaa osoittautua mielenkiintoiseksi kehityskuluksi teoksen muodon osalta. Haastattelussa Jon Ingold, toinen Inklen perustajista ja Sorceryn! suunnittelijoista, paljastaakin, että edetessään sarja karkaa jo melko kauaksi alkuperäisistä paperikirjoista. Ehkäpä Sorceryä! voi lukea havainnollisena muodonmuutoksena interaktiivisesta kirjallisuudesta seikkailupeliksi?
Kummallinen vetovoima
Sorceryssä! voi palata mihin tahansa aiempaan lippukohtaan kartalla. Käytin tätä mahdollisuutta paljon toisella läpilukukerralla. Tämän lisäksi toisessa osassa annetaan mahdollisuus yrittää kolme kertaa loppuratkaisua. Peruutustoimintoineen Sorcery! tarjoaa erikoisen aikamatkan, josta en tiedä, mitä ajatella. Ehdottomasti se rikkoo tarinan lineaarisuutta ja realismia vastaan, mutta toisaalta manipuloinnin mahdollisuus luo jännän tunteen metatasosta: maagikon (oma hahmo) tietoisuus ylittää ajan kronologian.
Sorceryn maailman koin lukemattomine olentolajeineen, ansoineen ja jatkuvine hyökkääjineen kaoottiseksi ja vastenmieliseksikin. Jotain vetovoimaa siinä kuitenkin on, sillä tahkoin toista osaa läpi tuntikausia. Ymmärtääkseni Sorcery! on ajateltu hieman varttuneemmalle lukijakunnalle, ja itsetarkoituksellisen hirviöiden lahtaamisen ohessa juoni saa mutkikkaampiakin piirteitä. Minulle jäi tunne, että tarinamaailmassa on enemmän löydettävää kuin yhteen lukukertaan voi mahtua, vaikka kulkisi kuinka mutkaisesti.
Kuvituskuvat ovat kapeita ja ne leikkautuivat ikävästi. Näin ne eivät päässeet oikeuksiinsa.
Graafisesti on käytetty sekaisin neljää eri tyyliä, mukaan lukien alkuperäisten kirjojen kuvitus, ja minun silmääni tulos on epäesteettinen. Käyttöliittymä ei ole kaunis, mutta se toimi ihan hyvin. Inklen toiseen projektiin 80 Days verrattuna Sorceryt ovat leikekirjamaisia ja primitiivisempiä.
Saatavuus
Sorcery!-sarjan kolme ensimmäistä osaa ovat saatavilla Android- ja iOS-laitteille sekä Windows- ja Mac OS X -tietokoneille. Neljäs osa on tulossa.
