IFComp 2018 -satoa: +=x
Kilpailussa aiempina vuosina hyvin menestynyt ja omakin suosikkini ollut Chandler Groover osallistuu tämän vuoden IFCompiin salamyhkäisellä Texture-pohjaisella teoksella +=x. Texture on työkalu, jolla voi tehdä hypertekstin ja valintoihin perustuvan tarinan välimaastoon sijoittuvia teoksia, ja siinä on omanlaisensa raahaamiseen ja tiputtamiseen perustuva lukutapa. +=x toimii satunnaisuuden ja toisaalta vaihtoehdottomuuden logiikalla, ja se tuntuu sellaisena jopa interaktiivisen fiktion periaatteen vastaiselta. Aiemmin olen ollut valmis leimaamaan tällaisen kapinoinnin trollaamiseksi, mutta +=x:n näinkin toisin.
IFComp 2016 -satoa: Black Rock City
Jim Munroen Black Rock City sijoittuu nimensä mukaiseen väliaikaiseen kaupunkiin Nevadan autiomaassa. Kyse on todellisesta vuosittain järjestettävästä festivaalista, jonka huipennuksena poltetaan suuri ihmishahmo. Teos välittää absurdeja tunnelmia tapahtumasta, ja se perustuu satunnaiseen, mielijohteiden mukaiseen vaelteluun – yhtä paljon konkreettiseen kuin mielen sisäiseen. Siinä käytetään heinäkuussa ilmestynyttä Texture-teospohjaa.