Kirjeiden kyhäämistä vallankumouksen kynnyksellä
Emily Shortin vuonna 2012 ilmestyneessä First Draft of the Revolutionissa käydään kirjeenvaihtoa. Lukija muokkaa neljän eri henkilön kirjeitä, ei sinänsä tarinan kulun muuttamiseksi vaan pikemminkin henkilöiden mielenlaadun ja toimintatapojen tuntemiseksi. Jokaisessa kirjeessä on kohtia, jotka voi ilmaista toisin, joita voi laajentaa tai jotka voi poistaa. Teos voitti XYZZY-vuosipalkinnon innovatiivisuudesta ja oli myös ehdolla parhaaksi tarinaksi. First Draft of the Revolution on innovatiivinen hyvin luonnollisella tavalla. Vuorovaikutus sulautuu siinä erittäin hyvin osaksi fiktiota.
Tekoäly-kirjailijan ikuisuusprojekti
Tammikuussa 2016 ilmestynyt kunnianhimoinen ja palkittu Ice-Bound on tietokoneohjelman ja paperikirjan yhdistävä teos. Kerronta perustuu tekstipalasten temaattiseen yhdistelyyn. Teos on monitasoinen sekä kerronnallisesti, toiminnallisesti että tarinallisesti. Metatarinassa tulevaisuuden kustantamo on luonut kuolleista kirjailijoista tekoälyjä, joiden kanssa lukijat voivat olla vuorovaikutuksessa. Ice-Boundissa lukija auttaa eläessään tuskin tunnettua, mutta kuolemansa jälkeen kuuluisuuteen noussutta kirjailijaa saattamaan kesken jääneen teoksensa loppuun.