Unohtamisen ja muistamisen mekaniikkaa – Unmemory tarjoaa monipuolisesti pulmatehtäviä ja konstikkaan trillerin
Lokakuussa 2020 ilmestynyt Unmemory lupaa kirjan ja pelin saumatonta yhteensulautumaa. Teoksen kuvaus – peli jota voi lukea, kirja jota voi pelata – herätti oikopäätä kiinnostukseni. Unmemoryssä muistinsa menettänyt mies herää haavoittuneena ja löytää tyttöystävänsä murhattuna. Mitä oikein on tapahtunut? Tarinassa on takautuva kerronta. Miestä kuulustellaan murhasta epäiltynä ja hänestä puristetaan ulos vähä vähältä lisää muistoja. Tämä saa teoksessa pulmatehtävien muodon. Tekstin oheen on sijoitettu kuvia, videoita ja äänimateriaalia, jotka sisältävät kätkettyä tietoa. Unmemory on raju tarina manipulaatiosta, toksisista ihmissuhteista ja ekstremistisestä toiminnasta. Se sijoittuu 1990-luvulle, ja se on saanut inspiraationsa vaihtoehtokulttuurista.
IFComp 2020 -satoa: Stoned Ape Hypothesis – samanistisella matkalla apinasta ihmiseksi
Stoned Ape Hypothesis on sovitus etnobotanisti-psykonautti-mystikko Terence McKennan teoriasta, jonka mukaan ihmiskunta koki merkittävimmät kehitysaskeleensa psilosybiinisienten ansiosta. Se on kuin lyhyt šamanistinen matka primitiivisestä apinaihmisestä yhteisölliseksi ihmiseksi. Vaikka teos on tehty Ink-alustalle, en kokenut sitä varsinaisesti valintaperustaiseksi. Se oli ennemmin suunnistamiseen ja pulmien ratkomiseen perustuva lineaarinen tarina.
IFComp 2020 -satoa: The Copyright of Silence – viekkaana vieraana säveltäjä John Cagen luona
Strategisen seikkailupelin kaltaisessa hypertekstiteoksessa The Copyright of Silence pääsee keskustelemaan hiljaisuudesta ja kuuntelemisesta säveltäjä-ajattelija John Cagen kanssa. John Cage on 1900-luvun merkittävimpiä amerikkalaisia säveltäjiä, jonka kokeelliset teokset herättävät yhä huomiota. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat 639 vuotta kestävä urkuteos ORGAN²/ASLSP ja 4′33″, jossa pianisti ei soita nuottiakaan, vaan tarkoitus on kuunnella ympäristöä. The Copyright of Silence ottaa ideansa juuri jälkimmäisestä. Lukijan tehtäväksi annetaan nimittäin pysyä hiljaa, eikä se toden totta ole helppoa. Teos ei olekaan varsinainen keskustelusimulaattori tai sisällä sellaista, vaan se perustuu suunnitelmalliselle toiminnalle, joka sijoittuu Cagen kuvitteelliseen huoneistoon.
Tekstiparserista todellisuutta – episodimuotoinen multimediateos Stories Untold
2017 ilmestynyt Stories Untold on novellikokoelman kaltainen interaktiivinen multimediateos, jossa yhdistyvät tekstiparserin käyttö, paikkojen tutkiminen klikkaamalla, pulmatehtävät ja konkreettinen 3D-vaeltaminen. Teoksen neljä osaa muodostavat kokonaisuudessaan salaperäisen kauhutarinan, jolle on kuitenkin realistinen selitys. Rakenteellisesti se on hieman kuin maatuskanukke, jossa osat sopivat toistensa sisään tai voivat sisällyttää toiset. Teoksen nimen voi suomentaa "vaietuiksi tarinoiksi", mutta se kääntyi mielessäni ajatukseksi "puretuista" tai "poiskerrotuista" tarinoista. Koin immersion melko vahvana, ja teoksen 1980-lukuun viittaava retromaailma kömpelöine laitteineen oli otollinen aiheuttamaan päänvaivaa.
IFComp 2017 -satoa: Run of the place ja The Cube in the Cavern
Jos viimeksi valittelinkin IFCompin hyvää tarkoittavaa "random personal shufflea", listan kolmannen ja neljännen teoksen osalta ajauduin suorastaan törmäyskurssille: kummankin tuomitsin lukukelvottomaksi. Mutta ymmärtäkäämme näitäkin! Molemmat ovat parseriteoksia, mutta toinen vain näennäisesti. Run of the placessa lukija joutuu mielivaltaisen poliittisluontoisen vuodatuksen uhriksi, The Cube in the Cavernissa hänen päänsä laitetaan pyörälle kolmiulotteisella pinnalla. Sinänsä on epäreilua niputtaa nämä kaksi teosta, mutta teen sen käytännön syistä.
IFComp 2017 -satoa: The Wand
IFComp-sivuston "random personal shuffle" arpoi minulle toiseksi luettavaksi teokseksi Arthur DiBiancan The Wand. Teoksen kuvauksen perusteella en olisi valinnut sitä omaehtoisesti. Arvottu lukulista näyttää alkupäältään ylipäänsäkin sellaiselta, että tuskin mitään niistä olisin valinnut omaehtoisesti, mutta ken leikkiin ryhtyy... Eipä silti, ei The Wandissa mitään vikaa ole, se vain kuuluu pikemminkin luokkaan pulmapelit kuin kirjallisuus. Aiempina vuosina, kuten viime vuonna, pelilliset teokset ovat menestyneet IFCompissa hyvin. The Wand edustaa käytännöllistä ja pelkistettyä estetiikkaa ja tekstiparserin käyttöä. Siinä nokkela lukija vapautuu velholinnasta monipuolista taikasauvaa apuna käyttäen.
