IFComp 2020 -satoa: Jay Schilling's Edge of Chaos – tekstiseikkailu-dekkari eläinten asialla
Viimeinen lukemani kilpailuteos oli tekstiseikkailu Jay Schilling's Edge of Chaos. Sen ovat tehneet jo pitkään IF-skenessä mukana olleet Robb Sherwin ja Mike Sousa. Teos käyttää TADS-tekstiseikkailualustaa perinteiseen tapaan, mutta tarina on tuore. Sitä voisi kuvata eläinten asialla olevaksi vegaani-dekkariksi. Tarinan nimihenkilö Jay ei ole mikään kova jätkä, eikä hänellä ole harhakuvitelmia yksityisetsivän työstä tai omasta kyvykkyydestään. Hänet värvätään etsimään kadoksissa oleva nainen, mutta tapaus ei ole suoraviivainen kidnappaus, vaan sen takaa paljastuu erikoinen teollisuusvakoilukuvio, jossa eläimet puhuvat. Lievästi änkyttävän Jayn minämuotoinen kerronta oli viihdyttävää ja sympaattista. Jay Schilling's Edge of Chaos on oleellisesti peli, mutta koin, että tarina ja pelillisyys olivat siinä hyvässä tasapainossa.
Kehitysalustat interaktiivisessa kirjallisuudessa
Kirjoittajan korvissa "kehitysalusta" voi kuulostaa kaamean tekniseltä ja rajoittavalta. Eikö tekstiä vain kirjoiteta, ihan sama millä ja mihin muotoon? Perinteisessä kirjallisuudessa kaikki on sallittua, mutta vain yhdellä tasolla – se on tiettyä horisontaalista anarkiaa. Vuorovaikutteinen kirjallisuus vaatii hieman toisenlaista suunnittelua: toisaalta se on tiukempaa, toisaalta se avaa uusia tasoja. Kehitysalustat edustavat erilaisia kehyksiä, joiden sisään kirjoittaja teoksensa luo. Ne voivat olla yhtä hyvin työpohjia kuin työkaluja, johtavia ideoita ja kokoavia nimikkeitä. Joskus ne sanelevat muodon, joskus ne jättävät sen avoimeksi. Linkkipankissa olen jakanut teokset luokkiin kehitysalustan mukaan. Muita luokkia ovat vuorovaikutteisuuden tapa (siitä selvitys jo aiemmin) sekä tavanomaiset laji ja kieli. Seuraavassa lyhyet kuvaukset kustakin tällä hetkellä linkkipankissa edustetusta kehitysalustasta.
Kun taiteilija on poissa, puhuvatko maalaukset hänen puolestaan?
XYZZY-ehdokkuuksia kerronta- ja henkilökategorioissa vuonna 1999 kerännyt Ian Finleyn Exhibition on epäpelillinen ja tuskin juonellinen tekstiseikkailu. Jatkan sillä viimekertaista teemaa tekstiparserin tarjoamasta omaehtoisesta lukutavasta. Aivan kuten You Can’t See Any Such Thingissä, henkilöitä on neljä, mutta Exhibitionissa he liittyvät läheisesti toisiinsa ja kokonaisuus on selkeästi rajattu. Teos tapahtuu kokonaan taidegallerian sisällä, jossa kukin henkilö voi tarkastella samoja maalauksia.
